Palvelujen supistaminen ja siirtäminen nettiin suututti eläkeläisjärjestöt

Julkaistu 25.11.2011 klo. 15:40
EETU:lta kiukkuista postia Itellalle, VR:lle, Kelalle ja pankeille
Jaa

Itella, VR, Kela ja pankit ovat saaneet kiukkuista postia Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU ry:ltä. EETU  arvostelee niitä kirjeitse palveluverkoston heikentämisestä ja palvelujen siirtämisestä nettiin ikäihmisten suuren osan tavoittamattomiin.

EETU ry pitää perustuslain vastaisena tilannetta, jossa perus- ja lähipalvelut eivät ole aidosti kaikkien kansalaisten saavutettavissa. Kirje on lähetetetty tiedoksi myös kaikille eduskuntaryhmille.

– Läheskään kaikilla kansalaisilla ei ole mahdollisuutta hoitaa asioitaan internetin kautta. Lähi- ja konttoripalveluja tarvitaan Suomessa vielä pitkälle tulevaisuuteen, EETU ry toteaa syyskokouksensa hyväksymässä kirjeessä Itellalle, Kelalle, VR:lle ja pankkeja edustavalla Finanssialan keskusliitolle.

– Vaikka Suomi onkin Euroopan kärkimaita internetin käytön yleisyydessä, ei sillä perusteella ja pelkkiin talouslukuihin vedoten saa karsia lähipalveluja ja rangaista niitä, joilla ei ole taitoja tai välineitä nettipalvelujen käyttöön.

Kirjeessä arvostellaan Itellaa palveluverkoston karsimisesta maaseudulta ja useista kaupunginosista. Se hankaloittaa ihmisten arkea suuresti.  Kela on saanut tunnustusta nettipalveluidensa kehittämisestä, mutta EETU:n kirjeessä huomautetaan, että samalla se on heikentänyt omaa konttori- ja palveluverkostoaan.

Pankit ovat harventaneet konttoriverkostoa ja vähentäneet myös pankki- ja maksuautomaattien määrää.  Monista pankkikonttoreista on lopetettu kokonaan mahdollisuus käteisen rahan nostamiseen. Pankkien rinnalla myös VR on siirtynyt hinnoitteluun, jolla asiakkaat yritetään ohjata verkko- ja automaattipalvelujen käyttäjiksi.

EETU:n kirje