Sunnuntai, 5 syyskuu 2010

Toimivat ja laajat yhteistyörakenteet


Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU ry perustettiin kesäkuussa 2006. Rekisteröidyn järjestön perustaminen oli ollut eri tavoin esillä jo 1980- ja 1990-luvuilla. Yhteistyöjärjestön perustamisen keskeisiä syitä olivat etujärjestökysymysten ajankohtaistuminen ja edunvalvonnalle asetetut toiveet ja tarpeet.

EETU ry:llä on laajat ja toimivat sidosryhmäyhteydet. Se antaa lausuntoja, julkaisee kannanottoja ja pitää yhteyttä keskeisiin päättäjä- ja vaikuttajatahoihin. Näistä mainittakoot eduskunta, valtioneuvosto, sosiaali- ja terveysministeriö, Eläketurvakeskus, Kela, Työeläkevakuuttajat TELA, Kuntaliitto ja työmarkkinajärjestöt. Lisäksi EETU on edustettuna seuraavissa elimissä:
  • Yksityisten alojen työeläkejärjestelmän vakavaraisuussääntelyn uudistamista selvittävä työryhmä (STM)
  • Vanhus- ja eläkeasioiden neuvottelukunta (STM)
  • Kelan neuvottelukunta
  • Kelan eläkeasiain neuvottelukunta
  • Kelan eläkeasioiden asiakasraati
  • Eläkefoorumi
  • TELAn eläkkeensaajien neuvottelukunta
  • Selkokeskus

EETUn hallituksen vuonna 2010 muodostavat seuraavat henkilöt:


Eläkeläiset ry: Kalevi Kivistö, Hannu Partanen
Eläkeliitto ry: Hannu Tenhiälä, Jukka Salminen
Kristillinen Eläkeliitto ry: Ensio Koitto, Heidi Heinonen
Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry: Hilkka Häkkilä, Timo Kokko
Kansallinen senioriliitto ry
: Jouni Mykkänen, Marjo Palomäki
Svenska pensionärsförbundet rf: Ole Norrback, Veronica Fellman

Toimintakertomus 2008
 

Eläkeliitto ry
Eläkeliitto ry

Eläkeläiset ry
Eläkeläiset ry 

 Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry
Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry

Kansallinen senioriliitto ry
Kansallinen senioriliitto ry

Kristillinen Eläkeliitto ry
Kristillinen Eläkeliitto ry

Svenska pensionärsförbundet rf
Svenska pensionärsförbundet rf